Olenpa taas sekaisin. Kaksi paivaa on kulunut ihmeellisessa horrostilassa. Kaikki on jotenkin sumeaa ja epavarmaa, ihan kuin koko ymparillaoleva maailma voisi hetkessa romahtaa kasaan. Paa tuntuu olevan halkeamispisteessa.

En tieda enaa yhtaan tapaa milla kompia ylos tasta suosta, ja se ahdistaa. Ennen oli aina paamaaria, jotka pitivat pystyssa, tai jotain odottamisen arvoista. Kai niita asioita nytkin olisi mutta ne kaikki vaikuttavat liian etaisilta tai mitattomilta, jotta jaksaisi elaa niiden varassa.

En haluaisi viela luovuttaakaan.