Kaipaan yliopistolle. Kaipaan luentoja, vaikka ne usein tuntuivatkin tylsilta ja tarpeettomilta. Kaipaan esseiden kirjoittamista. Kaipaan jopa ahdistavia tutoriaaleja. Olen aina ollut kouluihminen, niin pelottavaa kuin se onkin. Kai tama kaikki kumpuaa siita etta tormasin eilen historian luennoitsijaani, joka on varsin innoittava nainen. Persoonallinen feministi, jonka luennoilla oikeasti viihtyi. Harmi ettei taalla kaiketi voi suorittaa kesaopintoja jos on haalinut lukuvuoden aikana opintopisteet kokoon. Ja minullahan nuio 120 creditia komeilee opintosuorituksina, joskaan arvosanoissa ei ole viela toistaiseksi ollut hirveasti kehuttavaa. Ensi vuonna petrataan sitten.

Nyt on viela ehka turhan aikaista miettia, mutta eilen pohdin vakavasti akateemiselle uralle suuntautumista. Mita muuta oikeastaan osaisin/haluaisin tehda. Jarjestohommia kenties? Jatko-opiskelu ja tutkimuksen tekeminen kiehtovat suht paljon myos, vaikka jostain loytyy se maailmanparantajahippi, joka tahtoo tyoskennella Amnestyssa tai lahtea opettamaan lapsia Afrikkaan tai Etela-Amerikkaan.

Dream on, honey.